Jaa

18.10.2009

Lepopäivä Alpukurkisessa

Sunnuntaita vietettiin rauhallisissa merkeissä. Olimme jo edellisenä iltana päättäneet, että jäämme Albuquerqueen toiseksikin päiväksi ja koska edellinen yö oli mennyt juhliessa oli aamulla huone täynnä väsyneitä poikia.

Kävimme edellisenä yönä tutustumassa paikalliseen yöelämään. Taksikuski kertoili menomatkalla jännittäviä tarinoita Meksikon mafiasta ja muista alueen erikoisuuksista ja ne oli helppo uskoa, kun näimme kaduilla partioivat poliisit. Ihmiset kuitenkin osoittautuivat varauksetta mukaviksi ja ilta oli oikein onnistunut. Mitä nyt Saferide taksi systeemi ei oikein toiminut. Saferide tarkoittaa sitä että humaltunut ihminen kuljetetaan veloituksetta kotiin. Meille selvisi kuitenkin vasta tunnin odottelun jälkeen, että kaupungissa on vain kaksi autoa, jotka ajavat näitä keikkoja joten päädyimme matkaamaan kotiin aivan normaali kyydillä.

Sunnuntaita vietettiinkin sitten varsinaisen lomailun merkeissä. Kukin sai tehdä mitä halusi. Jaakko rötväili hotellihuoneessa muiden seuraillessa Softball pelejä ja heitellessä amerikkalaista jalkapalloa puistossa. Testasimme myös meille uuden tavan tilata ruokaa. Tästä löytyy maukas pätkä videogalleriasta.

Iltapäivällä lähdimme tutustumaan paikalliseen nähtävyyteen köysirataan, joka sattuu olemaan maailman pisin. Lippu köysiradalla vuoren huipulle maksoi hulppeat 17,50$, mutta maisemat olivat jälleen aikas maukkaat ja olihan tämä luonnollista jatkumoa korkeimpien huippujen valloituksellemme, joihin olimme jo poimineet Empire state buildingin sekä Willis towerin. Sandia Peak on melko tarkalleen 3 kilometriä korkea ja matka hississä huipulle kestää n. 15 minuuttia. Kun ympärillä aukeavat aakeet ja laakeet oli tsekattu laskeuduimme takaisin vuoren juurelle.

Koska New Mexicossa ollaan piti tietenkin syödä meksikolaista ruokaa. Varsinaisiksi Meksikolaisen ruuan ystäviksi meistä ei kukaan tullut, mutta tulipa koettua sekin ja olihan palvelu jälleen kerran ollut oikein mukavaa. Palvelusta täytyy vielä kerran mainita, että se on aivan toisella tasolla verrattuna Suomen vastaavaan. Paikallisissa Cittareissa myyjät tervehtivät ja tarjoavat auliisti apuaan, ilman että käyt nykimässä hihasta. Hymy irtoaa joka kerta ja utelut kotimaastamme ja matkan tarkoituksesta ovat jokapäiväisiä. Ulospäinsuuntautuneisuus on suurin ero mistä erottaa suomalaisen ja amerikkalaisen.

Huomenna matka jatkuu kohti Grand Canyonia.

Lisää kuvia