Jaa

20.10.2009

Grand Canyonilla

Tiistai päivän ohjelmaan oli merkitty matka Grand Canyonille. Reissun tähän asti ehkä maukkaimman aamupalan jälkeen suuntasimme kumit kohti pohjoista, jossa tuon mystisen kolon maankuoressa piti odottaa. Matka meni varsin nopeasti. Poikkesimme ihmettelemässä jotain kanjonin sivuhaaran tapaista ja totesimme senkin olevan melkoinen ilmestys. Täällä myös jokin intiaani yritti myydä käsintehtyjä intiaanimatkamuistoja, mutta jätimme ne vielä odottamaan tulevia retkiä.

Lippu Grand Canyonin suojelualueelle maksoi autokunnaltamme yhteensä 25$. Tähän hintaan alueelle pääsee autolastillinen sakkia seitsemäksi päiväksi, joten varsin kohtalaista siis. Kanjoni itsessäänhän on yli 400 kilometriä pitkä ja tämä kanjonin eteläisen osuuden suojelualue, jolle me menimme, oli vain pieni osa kanjonista. Tälläkin parinkymmenen kilometrin alueella nähtävää ja katselupaikkoja oli kymmeniä. Rotko itsessään on vaikuttava. Taivaan ja eri kivilajien muodostama värikirjo on uskomaton ja paikoittain seinämä saattaa olla lähes pystysuora kanjonin pohjalle asti. Grand Canyon on paikoin jopa 1.5km syvä joten hieman vaikea on kuvailla miltä moinen pudotus näyttää. Näsinneula taitaa olla reilun 100 metriä, joten 15 sellaista kun niputtaa yhteen niin saa jonkinlaisen kuvan kanjonin koosta.

Kiertelimme lähes jokaisen alueella olevan katselupaikan läpi ja yritimme ikuistaa muistoja kameroille. Valitettavasti kamera ei tee oikeutta tälle mahtavuudelle, koska juuri alueen koko sekä kanjonin syvyys ja leveys tekevät siitä niin ihmeellisen.

Näimme myös jotain hirvieläimiä, ison karvaisen hämähäkin, korppeja, oravia, 150 japanilaista turistia ja muita luonnonihmeitä. Kun kanjonia oli ihmetelty tarpeeksi suunnistimme jälleen etelämmäksi Kingmaniin, josta löysimme jo neljättä yötä putkeen Days Inn hotellin johon kirjauduimme sisään. Iltapalat läheisestä marketista ja pikaruokapaikoista, Top Gunia telkkarista ja kello kymmenen jälkeen on taas "lähes" joka poika untenmailla. Huomenna kiertelemme pienempiä kyliä Route 66:n varrella ja illaksi olisi tarkoitus ehtiä jo Las Vegasiin.

Lisää kuvia